torstai 26. toukokuuta 2011

Kaksi Sielua yhdessä

Kaksi Sielua yhdessä


Aina, aloittaessani meditaatio-harjoituksen, yhdistän oman Ylisieluni Thirumularin Ylisielun kanssa muinaisen Hawaiilaisen Huna-riitin avulla jonka olen oppinut Ammalta. Ammalla tarkoitan guruani Sivakami Om Anandia. Ylisielu on Olemuksemme korkein tai syvin, miten sen haluaa sanoa, ydin ja se voidaan löytää korkealta pään yläpuolelta. Kahunat eli Hunaan perehtyneet kutsuvat sitä nimellä Aumakua – Korkein Itse.


Pyysin Mestaria vahvistamaan minulle tuntemuksen omasta Korkeimmasta Itsestäni sekä Hänen Ylisielustaan yhdessä jonka Hän tekikin. Kahden yhtyneen säteen massiivinen virta hyvin hienovaraista ja voimakasta energiaa satoi ylleni kuin raskas monsuunisade.


Halusin edelleen kysyä Häneltä kuinka minun tulisi meditoida sillä mantrat ja muut tekniikat ovat viime aikoina tuntuneet ylimääräisiltä.


Vain muista Minut”, Hän vastasi.


Tunnustelin tätä hetken ja havaitsin että juuri tämä, itse asiassa, oli 'ongelmani ydin' sillä Hänen muistamisensa edellyttää tahdonponnistusta tai mentaalisen voiman käyttöä.


Mutta tämä myös on ponnistelua vaativaa... Miten minun sitten pitäisi tehdä?”


Vain antaudu...”, Hän sanoi ja niin Hänen sanoessaan sulin niin hellään ja valtaisaan autuudelliseen hiljaisuuteen että mitkään sanat eivät yllä sinne koskaan.


Om,

- Babananda, 26.5.2011


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti