keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Isän lapsi - Äidin lapsi

Isän lapsi – Äidin lapsi

Sivan ja Shaktin – Thirumularin ja Amman darshaneita Amritapurissa, tammikuussa 2010.

Joskus, kun sitä tarvitsemme ja kun olemme sille valmiita, saamme vastaanottaa unohtumattomia henkisiä siunauksia Luojalta – Hengeltä – abstrakteina kokemuksina kuten Valona tai Äänenä ja joskus Satgurujen hahmojen kautta. Äiti Amma – Sri Mata Amritananda Mayi Devi – on ollut minulle rakas ja askarruttava tapaus niin kuin myös monille muille. Pyhän Äidin inkarnaatiot ovat luku sinänsä henkisten mestareiden joukossa.

Olimme Vikasitan kanssa Amman ashramissa, Amritapurissa, Etelä-Intiassa. Meditaationi syvenivät ja Armo laskeutui kuin raikas ja hellä sade, tuoden kuitenkin voimakkaan autuuden kuin raskas viitta olisi lyöty harteiden päälle. Monesti meditaatiot venyivät useiden tuntien mittaisiksi kerrallaan – Pyhän Äidin Rakkaudesta. Tuntui hassulta katsoa kelloa 4 tuntia myöhemmin kun tuntui, että aikaa oli kulunut vain lyhyt hetki.

Siteeraan päiväkirjaani:
”Tämän aamun meditaatio oli upea. Rukoilin Ammaa ja Thirumularia jo viime yönä näyttämään minulle ja osoittamaan minulle, että en näkisi Heitä kahtena, ettei se sekottaisi mieltäni koska sen se tekee jos sen antaa niin tehdä. Mieli jakaa kaiken – Yhden - kahdeksi. Aamulla Amma ja Mularji näyttivät miten He tulivat Yhdeksi Valoksi juurichakrassani ja nousivat yhdessä selkärankaani ylös.
Tämän iltapäivän meditaatiossa pyysin jälleen saada kokemuksen Amman ja Thirumularin Ykseydestä ja se tulikin heti. Näin miten Siva – Thirumular – paistatteli kuin valtava kultainen Aurinko korkeuksissa pääni yläpuolella – hymyillen, seuraillen, nauttien Itsestään. Amma – Shakti Mata – ratsasti Auringon ympärillä tulisella valotiikerillä (!) vedellen sitä korvista, sukeltaen sillä kehoni ja sydämeni lävitse, jonka todella tunsin fyys. kehossani. Kun Amma nauravana Äiti Durgana kurvasi tiikerillään sisälle kehooni niin Hän laajensi kehoni huikeaksi valtavaksi Valoksi sulattaen minut Yhteen Armon Valoon – Sivaan. Ennen tätä näkyä näin myös kaksi toisiaan kiertävää valopalloa, jotka yhdistyivät hetkeksi yhdeksi saumattomaksi valoksi ja sitten taas erkanivat kahdeksi – ja taas yhdeksi – ja kahdeksi – uudelleen ja uudelleen. Tämä auttaa minua. Siis Isä ja Äiti auttavat minua.”

”Pyydä niin sinulle annetaan”, Isha opetti jo aikoinaan. Jos pyydämme siunauksia, opetusta meditaatiossa ja olemme siihen valmiita, niin saamme sen mitä haluamme.

Olen monesti mielessäni pohtinut Amman, Thirumularin ja Babajin välisiä suhteita. Varmasti Heidän näkökulmastaan pohdiskeluni vaikuttavat huvittavilta! Mutta väkisinkin tällaisia asioita tulee tuumailtua. Muistan alkuvuodelta 2008 erään darshanin, jossa Amma ja Babaji olivat samanaikaisesti – samanvertaiset, isosisko ja pikkuveli. No, näin lyhyesti kerrottuna. Silloinkin pyysin saada vastauksen tuohon asiaan, joka mieltäni askarrutti. Oli hyvä, että osasin virittäytyä tuohon tietoisuuden korkeaan taajuuteen, jossa Satgurujen kanssa on mahdollisuus kommunikoida. Kommunikointi edellyttää tietenkin sitä, että He itse näkevät sen tarpeelliseksi. Joskus sanallista tai telepaattista vastausta ei kuulu vaan He antavat parhaaksi katsomansa vastauksen läsnäolollaan.

Muistan edelleen Thirumularin hymyilevän hahmon kun näin Hänet kirkkaan kultaisena Aurinkona pääni yläpuolella. Jos vain joogilla on riittävästi herkkyyttä – näkökykyä tai tuntemiskykyä – niin 9. chakran pään yläpuolella voi nähdä vastaavanlaisena massiivisena Aurinkona – siltä se alhaalta päin katsottuna näyttää. 9. chakra tai Jumalakeskus (nimi, jota käytän tästä tietoisuuden keskuksesta) on käytännössä Jumaltietoisuuden, Ykseystietoisuuden keskus, eikä ole yllätys, että Thirumular – yksi suurimmista Olennoista, joita on koskaan kävellyt maan päällä – näyttäytyi tuon absoluutin Siva-tietoisuuden persoonana. Jos sanomme, että Thirumular on joogi, tai Guru, tai Satguru tai henkinen mestari niin toki se on totta mutta silti nämä määritelmät ja tittelit jäävät niin kauas siitä mitä Hän kokonaisuudessaan on. Sitä on mahdoton kuvailla. Muistan kun kysyin Häneltä eräässä meditaatiossa (saman Intian matkan aikana) oliko Hän inkarnoitunut Rishi Sundaranathana Himalajan Badrinathissa 1900-luvun alussa ja vaikuttanut siellä tunnettuna joogina niin Hän vastasi, että ”säde” Hänen tietoisuuttaan inkarnoitui tuossa kehossa. Yksi ”säde”. Pidän Rishi Sundaranathan kuvaa aina mukanani, se löytyy Yogiraj Siddhanathan kirjasta.

On kokemukseni, että myös Amma on yksi näistä suurimmista Olennoista, joita on koskaan kävellyt pallomme päällä. Hän on ainoa fyysisesti tapaamani henkinen mestari, jonka olen havainnut olevan jatkuvasti – keskeytyksettä – hämmästyttävällä tavalla tietoinen. Kun nämä eri tasot paljastuvat niin ne paljastuvat Hänessä – Ammassa tai Thirumularissa – eikä, että Amma tai Thirumular olisivat jossain tietoisuuden tilassa. He ovat niin laajalla alalla. Sama koskee Babajia ja Ishaa. Tätä on rakentavaa meditoida ja tutkia. Ja miten ihanaa onkaan paistatella oman Isämme ja Äitimme pehmeässä sylissä! Mikään muu ei vedä sille vertoja. Mikään muu ei vedä vertoja meidän omalle avaruudellemme sillä itse asiassa kyse on myös omasta tilastamme kun löydämme itsemme Satgurujen – Amman ja Thirumularin – Sivan ja Shaktin – tietoisuuden sisältä.
Jai Thirumular Ki Jai,
Jai Babaji Ki Jai,
Jai Isha Nath Ki Jai,
Jai Adi Shankara Ki Jai,
Jai Amma Ki Jai.
Rakkaudessa,
-Babananda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti