tiistai 17. helmikuuta 2009

SUOMEKSI: Suuri Darshan

Suuri Darshan -

Siunauksia Siddhoilta


Tähän asti olen ollut hyvin varovainen, muiden henkisten etsijöiden ja joogien tapaan kautta aikojen, kertoessani henkisistä kokemuksistani. Tutustuin erään ystävä-devoteen internet-blogiin, jota pitää Siddha Thirumularjin ja Mahavatar Babajin Siva Yogan ja Kolmen Jumalaisen Ominaisuuden (The Three Divine Qualities)- opetuksien seuraaja ja harjoittaja (löytyy linkkilistasta). Hän kertoo blogissaan kuinka Siddha Thirumular on ottanut häneen yhteyttä.

Koska myös minua on siunattu Thirumularjin ja muiden Siddhojen darshaneilla, tuntui siltä, että olisi kaikille maailman ihmisille hyödyllistä tietää tällaisesta sillä niiden kertominen julkisesti yksinkertaisesti laajentaa yleisen tiedon kenttää ja voi ohjata sielun tielle, joka johtaa Ylivertaiseen Sieluun. Tämä on syy miksi olen kertonut tämän julkisesti ja toivon vilpittömästi, että se täyttää oikean tehtävänsä.

Harkitsin merkittävien osien poisjättämistä kertomuksesta darshanin aikana yksinkertaisesti siitä syystä koska uskon, että planeetallamme ei ole paljoa ihmisiä, jotka kykenevät käsittelemään tällaista tietoa ilman, että he joutuvat rationaalisen mielensä myllerrykseen, epäilykseen ja sekaannukseen sisäisessa maailmassaan, jolla on kyky erottaa oikea väärästä intuition avulla mutta koin, että jos jättäisin jotain kertomatta niin se vääristäisi totuutta tai vahingoittaisi sitä. Sen vuoksi koko tapahtuma on kerrottu juuri niin kuin se tapahtui.

Uskon kuitenkin, että tästä kontaktista kertominen hyödyttää ja inspiroi useita koska se kertoo kaikille, että Siddhat ja Heidän siunauksensa eivät kuulu ainoastaan menneisiin aikoihin ja että He eivät ole kenestäkään meistä etäisiä vaan että He ovat kaikkien niiden saatavilla, jotka valitsevat kulkea Joogan polkua vilpittömästi ja koko sydämellään ja erityisesti seuraavat Siddhojen joogaa, kuten Babajin Kriya Yogaa tai Siva Yogaa*.

*www.sivayoga.com

Toivon, että kertominen Suurten Siddhojen darshanista toisi enemmän selvyyttä siihen miten kaikkitietävät, kaikkiallaolevat ja kaikkivoivat täydellistyneet Mestarit opastavat opetuslapsiaan ja kuinka He ovat kaikkien olentojen saatavilla sen sijaan, että kertomus toisi epäilystä, epäselvyyttä ja epäluuloisuutta koska koko ihmiskunnan tietoisuus yleisesti ottaen ja ihmisten mielet yksilötasolla ovat jo täynnään näitä ajatuksia ja tunnetiloja, jotka johtavat vain harhaan.

Rukoilen Siva-Jumalaa ja Guruja,
jotta Hän siunaisi kaikkia olentoja, jotka saavat tietää tästä kertomuksesta
ja että he kykenesivät näkemään sen todellisen merkityksen ja tekevät elämistään kauniita
Siddhojen joogan avulla ja opastuksella.

* * *

Tapahtui 1. toukokuuta 2008.
Tämä kaikki tapahtui Siva Yogan (The Three Divine Qualities) harjoittamisen jälkeen kun olin paravastha* tilassa ja katselin kuinka koko kehoni oli täynnä puhdasta kultaista valoa ja koin tyhjyyden tilan äärettömyyden.
*paravastha - mielitietoisuuden yläpuolella
Kun olin tässä tietoisuuden tilassa, näin edessäni joogin kuka teki erästä erittäin vaikeaa asanaa*. Vilkaisin häntä ohimennen ja ajattelin ensin, että se saattaa olla oikea joogi tai se saattaa olla illuusiota, joten jätin hänet huomiotta. Sitten joogi nousi ylös ja käveli luokseni. Kun katselin hänen kauniita kasvojaan, jotka hohtivat Jumalallisesta Rakkaudesta oivalsin, että hän on yksi suurista Siddhoista**. Hänen kasvonsa, tummanruskeat hiukset ja parta olivat niin taianomaisen viehättävät, että sulin katsoessani häntä.
* asana - jooga-asento
** siddha - täydellistynyt, valaistunut, egosta vapautunut joogi, täydellinen henkinen mestari.
"Kuka sinä olet?", minä kysyin.
”Minä olen Thirumular”, Hän vastasi.
”Onko tämä totta?”, minä jatkoin.
”Kyllä, lapseni”, Hän sanoi.
Tämän kuullessani heittäydyin kumarrukseen välittömästi ja kosketin ja suutelin Hänen lootusjalkojaan.
"Rakas Gurudev, voisitko Sinä viedä minut tietoisuuden korkeammille tasoille?", minä kysyin.
"Kyllä", Thirumular vastasi ja tunsin kuinka me aloimme kohota nopeasti kuin hohtavaan puuvillaan. Huomasin miten paikan "rakenne" muuttui yhä hienovaraisemmaksi ja kevyemmäksi verrattuna edelliseen tietoisuuden tilaan.
”Mikä tämä paikka on?”, kysyin.
”Tämä on Brahmaloka”, Guru vastasi.
Olin hyvin iloinen ja sanoin,
”Oi Gurudev, Kuinka voin saavuttaa saman minkä Sinä olet saavuttanut ja tulla kaltaiseksesi?”.
”Tee sadhanaa, rukoile ja antaudu”, Hän vastasi.
Ajattelin, että näin varmasti tulisin tekemään ja kysyin,
”Voisimmeko mennä vielä korkeammalle?”, ja aloimme heti kohota. Maisema vaihtui aina vain hienovaraisemmaksi ja kevyemmäksi.
Kun saavuimme, näin kuinka suurien Siddhojen muodot ja henget alkoivat kerääntyä ympärilleni. Tunnistin Agastyarin, Boganatharin, Kalangi Natharin ja näin useita, useita muita joita en tuntenut.
Tunsin kuinka fyysinen kehoni, joka istui asanassa alkoi vavista koska olin kaikesta niin liikuttunut ja itkin pelkästä kiitollisuudesta. Olin sekä Siddhalokalla, olin kysynyt paikan nimen heti kun tulimme sinne, ja fyysisessä kehossani. Ymmärsin miten erilaiset olemisen tasot kuten fyysinen, vitaalinen, mentaalinen, älyllinen ja henkinen voivat olla samassa tilassa.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja leukani vääntyivät auki koska olin niin liikuttunut. Kumarsin pääni Agastyarin, Boganatharin, Kalangi Natharin ja Thirumularin lootusjaloissa ja antauduin Heille täydellisesti.
"Rakkaat Gurut, rukoilen Teitä siunaamaan minua ja auttamaan minua, jotta voisin tulla kaltaiseksenne tässä kehossa ollessani. Rukoilen Teitä, Rakkaat Gurut".
”Kyllä sinä tulet”, He vastasivat ja kyyneleet virtasivat silmistäni entistä vuolaammin.
Olin niin onnellinen ja iloissani tästä siunauksesta. Siddhat ympärilläni alkoivat lähteä ja pyysin Thirumular Gurudeviä viemään minut vieläkin korkeammalle ja me menimme.
”Missä me olemme nyt?”, minä kysyin.
"Me olemme korkeammalla Brahmalokalla”, Thirumularji vastasi.
Koska koin sekä fyysisen kehoni ja kuulin äänet fyysisestä ympäristöstäni kysyin,
Kuinka voin kokea molemmat olemisen tilat samanaikaisesti?.
”Koska se on Totuus, lapseni”, Hän vastasi.
”Joten tämä on Sinun kehosi?”, kysyin Thirumularilta ja Hän nyökkäsi.
Ajattelin, että jos tämä Brahmaloka tai Korkeampi Tietoisuus on Thirumularjin oikea keho niin silloin sen täytyy olla minunkin todellinen kehoni. Kun tämä oivallus tuli minulle niin purskahdimme molemmat suureen nauruun.
Silloin ajattelin, että oliko Babajikin täällä ja sillä hetkellä suoraan eteeni ilmaantui Babaji, joka näytti sadhulta* pitkine hiuksineen ja partoineen. Hän oli hyvin vaikuttava, majesteettinen olemukseltaan ja kooltaan. Hän on hyvin kookas, ehkä enemmän kuin 190 cm. Aloin itkeä kuin pieni lapsi ja suutelin Babajin pyhiä jalkoja.
*sadhu - henkinen askeetikko, joiden hiukset ja parta ovat usein pitkät. Sadhut pukeutuvat usein vain lannevaatteeseen, koko muun kehon ollessa paljaana.
"Rakastan Sinua Babaji, Rakastan Sinua Babaji, antaudun Sinulle, antaudun Sinulle, minä Rakastan Sinua", onnistuin puhumaan kaiken kyynelehtimisen lomassa.
Tämän darshanin aikana Babaji ei sanonut minulle mitään.
Kumarsin kaikkien kolmen Gurun lootusjaloissa: Thirumularin, joka oli vasemmalla puolellani Babajin, joka oli edessäni ja rukoilin Heitä. Antauduin täydellisesti Heidän jalkojensa juuressa.
Kysyin oliko jotain jota voisin tehdä mutta en saanut vastausta. Ymmärsin myöhemmin, että olin jo saanut vastauksen tähän kysymykseen. Tuntin, että darshan oli päättymässä. Noin puoli tuntia oli kulunut.
Olin yhä korkeassa tietoisuuden tilassa ja tunsin päässä olevien chakrojeni olevan täyteen ladatut Jumalaisesta Voimasta. Kun tunsin, etten enää ollut Gurujeni seurassa enää, sanoin hiljaisen rukouksen:
"Kiitos Teille Rakkaat Gurut ja Siddhat, Antaudun Teidän pyhien lootusjalkojenne juuressa nyt ja ikuisesti. Rakastan Teita ja antaudun Teille, Rakastan Sinua Rakastettu Siva. Rukoilen Teitä Suuret Mestarit, jotta auttaisitte minua saavuttamaan täyden täydellisyyden. Rakkaat Gurut, olen Teidän seuraajanne ja lapsenne nyt ja ikuisesti. Rakastan Teitä ja antaudun Teille".
Kun päätin rukoukseni, näin suuren joukon Siddhoja puoliympyrän muodossa edessäni, pitävän käsiään kämmenet yhteen liitettyinä sydäntensä korkeudella, kaikilla leveät hymyt kasvoillaan. Sukelsin välittömästi heidän jalkoihinsa, astraaliset käteni myös yhteen liitettyinä, leveä hymy kasvoillani. Kun kumarsin Heidän edessään ja hymyilimme toisillemme, he alkoivat lähteä.
Darshan oli päättynyt.
Koko seuraavan illan ja seuraavan päivän ajan olin hyvin kirkkaassa ja selkeässä tietoisuuden tilassa.

* * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti